torstai 27. lokakuuta 2016

16 kauhuelokuvaa Halloweenille

Minulta on kysytty paljon elokuvasuosituksia, etenkin eksploitaatioelokuvista, ja haluaisin tulevaisuudessa aloittaa jonkinlaisen blogisarjan, jossa esittelen lempielokuviani tästä genrestä. Tällä kertaa koostin kuitenkin lyhyen listan Halloweeniin sopivista elokuvista. Yritin pysyä melko tarkasti kauhugenren puolella, rajatapauksia mukaan kuitenkin tuli.

Elokuvat ovat listassa täysin satunnaisessa järjestyksessä ja olen valinnut ne täysin oman makuni mukaan. Elokuvan saamilla arvosteluilla ja henkilökohtaisilla mielipiteilläni ei siis ole mitään yhteyttä.

1. The Exorcist (1973) 

Aloitetaan klassikosta. Äidin ja tyttären iloinen perheidylli murtuu, kun demoni nimeltä Pazuzu valtaa Regan-tytön ja tyttö muuttuu rivouksia sylkeväksi raivottareksi, jota pitävät aloillaan vain ranteista sängynpäätyyn sidotut kahleet. Apuun tarvitaan pappia.

Miksi katsoa: The Exorcist kuuluu kauhuelokuvien yleissivistykseen. Ajalleen tyypillisesti kerronta etenee hitaasti, mutta ei laahaa. Aitouden tuntua elokuvaan tuovat käsintehdyt erikoistehosteet. Esimerkkinä mainittakoon, että Reganin huone piti oikeasti ennen kuvauksia jäädyttää, jotta näyttelijöiden hengitys olisi saatu höyryämään manauksen aikana. Lisäksi Reganin näyttelijä (Linda Blair) tekee ilmiömäistä työtä riivattuna tyttönä, joka suoltaa hävyttömyyksiä elokuvan aikuisille ja käyttää krusifiksia vääriin tarkoituksiin. Muita legendaarisia kohtauksia ovat esimerkiksi Reganin hämähäkkikävely portaita alas ja, no, ihan koko lopun manaus.

2. The Shining (1980) 

Stanley Kubrickin Hohto jakaa ihmiset kahteen leiriin. Stephen Kingin kirjan rakastajat inhoavat elokuvan “virheitä”, toisista elokuva sen sijaan on kaikkien aikojen paras kauhuelokuva. Elokuvassa Jack Torrance saa talvikunnossapitäjän pestin loputtoman kokonaisesta Overlook-hotellista, jonka entinen omistaja on tappanut itsensä ja perheensä, ja muuttaa sinne poikansa sekä vaimonsa kanssa saadakseen kirjoittaa romaaninsa rauhassa. Hotellin ahdistava ilmapiiri ja eristys muista ihmisistä saavat Jackin mielen hiljalleen pirstaloitumaan ja muuttavat miehen uhkaksi perheelleen.

Miksi katsoa: Hohdon visuaalinen maailma on ainutlaatuisen ahdistava. Laajakulmaobjektiivilla kuvatut laahaavat otokset hotellin räikeänvärisistä käytävistä ja surrealistiset kohtaamiset todellisten tai kuvitteellisten hotellin entisten asukkaiden kanssa luovat elokuvaan piinaavan, klaustrofobisen tunnelman. Luultavasti elokuvan tunnetuimpiin kohtauksiin lukeutuu käytävän täyttävä veriaalto. Kubrickin symboliikasta enemmän kiinnostuneille voisin suositella elokuvan oheen dokumenttia Room 237.

3. The Last House on the Left (1972)

Mari Collingwood on matkalla ystävänsä Phylliksen kanssa kaupunkiin katsomaan konserttia. Ennen konserttia tytöt yrittävät ostaa marihuanaa ja törmäävät Junior-nimiseen mieheen. Tapaaminen on kohtalokas, sillä Junior johdattaa nuoret naiset rikollisten käsiin ja kidnapatut tytöt saavat kokea hirveyksiä.

Miksi katsoa: Elokuva on klassinen esimerkki 70-luvun rosoisesta eksploitaatiosta, eikä sensuroi juurikaan raakoja kohtauksiaan, mikäli tietenkin katsot leikkaamatonta versiota. Elokuva on paljon vuoden 2009 uusintaversiotaan kylmäverisempi ja aidomman oloinen. Elokuvassa on myös aivan mielettömän oudot ja iloiset musiikkivalinnat.

4. Martyrs (2008) 

Nuori kidnapattu tyttö Lucie pelastetaan hylätystä teurastamosta ja hänet viedään lastenkotiin, jossa hän tutustuu Anna-nimiseen tyttöön. Seuraavaksi elokuva tekee vuosien aikahypyn ja järeästi aseistettu nainen tunkeutuu tuntemattoman perheen kotiin ja murhaa heidän kaikki kylmäverisesti. Siitäpä tarina vasta alkaa.

Miksi katsoa: Elokuva yhdistelee sujuvasti erilaisia kauhun alagenrejä. Elementtejä on aina yliluonnollisesta kauhusta splatteriin. Arvaamattomat juonenkäänteet ja sisuskaluja vääntävät väkivaltakohtaukset johdattavat elokuvan turpiinvedolta tv-ruudun läpi tuntuvaan loppuhuipennukseensa.

5. Suspiria (1977)

Suzy Banyon matkustaa Länsi-Saksaan mennäkseen opiskelemaan balettia prameaan sisäoppilaitokseen. Oppilaitoksen ovipuhelimessa ääni kuitenkin ilmoittaa, että ei tunne Suzya ja käskee poistumaan. Seuraavana päivänä nainen pääsee viimein sisään kouluun, eikä kukaan myönnä käännyttäneensä häntä edellisenä yönä. Asuttuaan sisäoppilaitoksessa tovin, Suzy havaitsee, että käytävillä liikkuu öisin jotain pahaenteistä.

Miksi katsoa: Suspiria on italialaisten kauhuelokuvien hehkuva helmi ja todennäköisesti yksi kauneimmista koskaan tehdyistä kauhuelokuvista. Juonellisesti Suspiria on kuin mikä tahansa kauhuelokuva, mutta visuaalisesti sen on ainutlaatuinen. Elokuvan värimaailma on punertava karkkipaperien meri ja Goblinin pahaenteinen tunnusmusiikki elokuvalle on suoranainen klassikko.

6. Begotten (1990) 

Käänteisessä luomiskertomuksessa pakkoliikkeiden riivaama Jumala istuu verta vuotaen huoneessa, jonka äänimaisemaa säestävät tasaisesti tikittävä kello ja ulkona huutavat heinäsirkat. Jumalalla on kädessään partaterä, jolla hän kaivaa sisälmyksensä ulos ja lopulta kuolee. Kuolleen Jumalan viitan alta nousee Luontoäiti, joka tekee itsensä raskaaksi Jumalan spermalla.

Miksi katsoa: Sen takia, mitä yllä kirjoitin. Begotten on mustavalkoinen mykkäelokuva, jossa kuva puhuu, eikä musiikkiakaan juuri ole. Katsoja kuulee luonnon äänen, ei juuri muuta. Tuo hiljaisuus maalaa jo valmiiksi kuvastollaan surrealistisen elokuvakokemuksen entistä ahdistavammaksi. Nopeatahtisten elokuvien ystäville en laahaavaa Begottenia kuitenkaan suosittele.

7. Nosferatu (1922) 

Bram Stockerin Draculaan epävirallisesti perustuva elokuva oli yksi ensimmäisiä laatuaan, joskaan ei aivan ensimmäinen. Nosferatu seuraa jotakuinkin kirjan juonta: Nuori mies matkustaa Transylvaniaan tapaamaan mystistä asiakastaan, tässä tapauksessa henkilöä nimeltä kreivi Orlok, joka haluaa ostaa talon läheltä miestä itseään. Oleilu miehelle linnassa alkaa käydä kuitenkin ahdistavaksi, sillä kolkolla rakennuksella tuntuu olevan korvat kaikkialla ja selittämätön pahuus vaanii miestä, ehkä jopa Orlok itse. Mies pakenee takaisin kotiinsa, mutta huomaa, että Orlok on seurannut häntä kaupunkiin.

Miksi katsoa: Nosferatun hahmo on yksi varhaisimpia elokuva-adaptaatioita kuuluisasta Draculan hahmosta ja itse elokuva niputtuu kauhuklassikkojen kastiin. Elokuva tuskin pelottaa enää juuri ketään, mutta se on tärkeä merkkipaalu kauhun historiassa ja edelleen viihdyttävä elokuva. Nosfis on myös söpö.

8.Cannibal Holocaust (1980) 

Kukapa ei olisi joskus kuullut tästä elokuvasta? Elokuvaryhmä katoaa Amazonin sademetsään lähdettyään etsimään pahamaineista kannibaaliheimoa. Myöhemmin professori Harold Monroe kiinnostuu kuvausryhmän kohtalosta ja lähtee etsimään heitä sademetsään. Hän ja hänen ryhmänsä eivät löydä kuvausryhmää, mutta heidän kuvaamansa videomateriaalin he löytävät.

Miksi katsoa: Cannibal Holocaust oli todennäköisesti aikanaan eniten melua aiheuttanut kauhu- ja eksploitaatioelokuva, joka saa edelleenkin osan ihmisistä näkemään punaista. Ruggero Deodato kirjoitti sopimuksen elokuvassa kuvausryhmän jäseniä esittäneiden henkilöiden kanssa, että he pitäytyisivät hetken aikaa poissa julkisuudesta elokuvan julkaisun jälkeen. Tästä syntyi skandaali, sillä hetken luultiin, että näyttelijät oli oikeasti tapettu kuvausten aikana. Elokuvassa tapetut eläimet valitettavasti kuolivat kuvauksissa oikeasti. Elokuvan luultavasti ikimuistoisin hetki on, kun kuvausryhmä löytää paaluun seivästetyn alkuasukasheimon ruumiin, sillä kohtaus oli 80-luvulla teknisesti vaikea toteuttaa.

9. Flower of Flesh and Blood (1985) 

Kuten Cannibal Holocaust, epäiltiin myös Flower of Flesh and Bloodia (Chiniku no Hana) aidoksi snuff-elokuvaksi ja elokuvantekijöiden oli myöhemmin näytettävä, miten raa’at kohtaukset elokuvassa oli toteutettu näyttelijää satuttamatta. Lyhytelokuva yksinkertaisuudessaan seuraa samurai-päähineistä miestä, joka sieppaa naisen ja leikkelee hänet palasiksi.

Miksi katsoa: Hyvä kysymys, monikaan ei halua. Elokuva on ikoninen maineensa takia ja siksi, että on osa Japanin pahamaineisinta kauhuelokuvien sarjaa: Guinea Pigia. Elokuva on silkkaa aivotonta gorea, juonta siinä ei ole nimeksikään. Tehosteet ovat kuitenkin hämmästyttävän aidonoloisia siihen nähden, että elokuva kuvattiin 80-luvulla. Heikkohermoiset ottakoon kilpailun siitä, kuka kestää katsoa filmiä pisimmälle.

10. Hellraiser (1987) 

Hellraisereita on tehty noin kaksituhatta ja jokaisen juoni menee suurin piirtein näin: Itsesuojeluvaiston puutostilasta kärsivä idiootti saa käsiinsä myyttisen Lemarchandin laatikon, joka avautuessaan avaa myös portin helvettiin, josta naulapäinen Pinhead ja hänen nahkaan pukeutuneet kätyrinsä, Kenobiitit, työntyvät ulos kiduttaakseen laatikon avaajaa kivun ja nautinnon rajamaille täältä ikuisuuteen.

Miksi katsoa: Elokuvan camp-arvo on kiistämätön. Lisäksi sen työnimi oli Sadomasochists from Beyond the Grave.

11. Nekromantik (1987) 

Ruumiinsiivoajana työskentelevä Rob varastaa työpaikaltaan ruumiin ja vie sen kotiinsa tyttöystävänsä luokse seksuaalisiin tarkoituksiin käytettäväksi. Tarina kolmiodraamasta pariskunnan ja heidän kuolleen leikkikalunsa välillä ei ollut alun perin tarkoitettu suuren levityksen elokuvaksi. Ymmärrettävistä syistä indie-elokuvan maine kuitenkin levisi ja se on nykyään yksi tunnistetuimmista ”kielletyistä” elokuvista.

Miksi katsoa: Yllätätvää kyllä, elokuva on oikeasti aika hauska, ainakin mikäli katsoja on yhtään kieroutuneempi yksilö. Elokuva kutittelee yhtä ultimaattisimmista tabuista luottamatta kuitenkaan liikaa shokkiarvoon. Mauttomassa elokuvassa kyseenalaisimmat kohtaukset on kuvattu yllättävän hyvällä maulla ja loppuhuipennuksessa katsoja saa jopa nauraa. Ainakin yleisö Night Visions-festivaaleilla nauroi. Ohjaaja Jörg Buttgereitia vapaasti siteeraten: ”Olen iloinen, että olette tulleet katsomaan tämän elokuvan. Olen iloinen myös siitä, että minun ei tarvitse nähdä sitä enää koskaan.

12. The Cabinet of Dr. Caligari (1920) 

Holstenwallin kaupunkiin saapuu kiertävä tivoli, jonka vetonaulana on tohtori Caligarin kabinetti, jossa unissakävelijä Cesare ennustaa katsojien tulevaisuuden. Tivolin rantauduttua kaupunkiin, pyyhkäisee kaupungin yli myös murha-aalto. Epäilyt kääntyvät Caligariin ja hänen nukkuvaan suojattiinsa.

Miksi katsoa: Caligarin kabinetti on ekspressionistinen taidonnäyte ja sitä pidetään yhtenä parhaista mykkäkauhuelokuvista. Kaupungin talot ovat vinoja ja kadut mutkittelevat taivaisiin asti, miljöö on vinksahtanut kuin tarinansakin ja tuo mieleen satukirjan kuvituksen.

13. Two Thousand Maniacs! (1964) 

Two Thousand Maniacs! on Herschell Gordon Lewisin “The Bloody Trilogyn” toinen osa, jota edelsi tunnettu Blood Feast. Yhdysvaltojen pohjoisosasta saapuu kuusi turistia eteläiseen punaniskakylään vieraiksi kerran sadassa vuodessa vietettävään juhlaan, jossa heidät tapetaan yksitellen brutaalisti.

Miksi katsoa: Jos haluat tietää, miltä kantrimusiikki kuulostaa kauhuelokuvassa, katso tämä elokuva.

14. The Wicker Man (1973) 

Poliisimies Howie matkustaa syrjäiselle Hebridien saariryhmän saarelle tutkimaan nuoren tytön katoamista. Howie yrittää kysellä kyläläisiltä tytöstä, mutta kukaan ei myönnä tietävänsä hänestä mitään. Pian miehelle paljastuu, että saari on pakanoiden asuttama ja heidän johtajanaan toimii mystinen lordi Summerisle.

Miksi katsoa: Elokuva on sekoitus kauhua, mysteeriä ja musikaalia. Viipyilevän pitkät musiikkikohtaukset ja saarella kurkistelevat eläinpäänaamiot luovat aavemaisen kauniin tunnelman elokuvaan, joka on alusta loppuun samalla niin pahaenteinen kuin kevyen vapautunut. The Wickerman ei ole perinteistä jump scare-kauhua, vaan aidosti älykäs elokuva.

15. Brain damage (1988) 

Nuori mies Brian saa vahingossa vaivakseen iilimatomaisen parasiitin, Aylmerin, joka elää ihmisten aivoja syömällä. Saadakseen Brianin keräämään itselleen uhreja, se ruiskuttaa hänen päähänsä hallusinogeenista sinistä nestettä, joka saa Brianin tekemään mitä tahansa.

Miksi katsoa: Brain damage on riemastuttava kauhukomedia, joka putoaa kategoriaan ”niin huono, että se on jo hyvä”. Charmantilla aksentilla englantia lasketteleva aivoparasiitti Aylmer on unohtumaton leffapahis.

16. Salò, or the 120 Days of Sodom (1975) 

Markiisi de Saden 1700-luvulla kirjoittama romaani on siirretty elokuvassa 40-luvun fasistiseen Italiaan, jossa neljä rikasta ja vaikutusvaltaista miestä kaappaavat yhdeksän nuorta miestä ja yhdeksän nuorta naista syrjäiseen kartanoon, jossa he 120 päivän ajan käyttävät heitä miten tahtovat. 

Miksi katsoa: Salò kiellettiin aikanaan useissa maissa sen järkyttävän kuvaston ja teemojensa vuoksi. Elokuva on nihilistinen kuvaus vallankäytöstä ja ihmisten säälimättömästä alistamisesta. Eksploitaatiogenreen se putoaa monista syistä, yksi vähäisimmistä ei ole ulosteiden syönti. Salò tuskin saa katsojaansa hyvälle tuulelle, mutta se on genressään yksi merkittävimmistä outolinnuista ja elokuvana erittäin toimiva sekä vaikuttavasti toteutettu.

lauantai 15. lokakuuta 2016

maanantai 3. lokakuuta 2016

Maria aamukasteessa

Tänään ryyppäsin kirjastossa ja lainasin Cyrano de Bergeracin kirjan Matka kuuhun, koska opiskelukaverini kertoi siitä hävyttömyyksiä. Eilen yritin ymmärtää Heideggerin filosofiaa ja totesin vihaavani Leena Krohnia, koska hän on kirjoittanut kaikki kirjat, jotka minun olisi pitänyt kirjoittaa. En voi ymmärtää miten joku toinen ihminen on voinut pohtia niin tarkasti kaikkia samoja asioita kuin minä. Nimidroppailu kuitenkin heti sikseen ennen kuin blogipostauksestani tulee kirjailijaluettelo. Positiiviseksi havainnoksi tästä aloituksesta voin kuitenkin katsoa sen, että olen saanut lukuintoni takaisin. Liian väsynyt olen kuitenkaan kertomaan mitä muuta tarkalleen olen lukenut. Joskus kirjoitan ne kirjasuositukset vielä tännekin. Sitä ennen tosin varmaan hyvällä tavalla huonojen elokuvien listan, yleisön pyynnöstä.

Mutta tiedättekö mitä? Uunituoreita kuvia:



Hups, tämä ei liity kuviin mitenkään, mutta eksyin päivittelyn aikana kaapilleni ja löysin erään runohaasteen tuotoksia. Työkaverini haastoi minut taannoin hiljaisena työpäivänä kirjoittamaan muutamassa minuutissa improvisaatiorunoja yhden sanan aiheista. Kasvoilleni tuli hymy lukiessani nopeita räpellyksiä läpi. Jaan kaksi tänne, täysin editoimattomina tietenkin, jottei haasteen idea vesity. Ensimmäinen on oikeasti ihan kiva, toinen ihan kammottava, enkä voi lukea sitä neutraalilla ilmeellä. Otsikot ovat keksimiämme aiheita.

ELÄMÄ

Toisinaan minä herään ja hengitän
uudenlaista ihmettä,
joka on kuitenkin samanlainen

Joka päivä
ja hetki
uudestaan
ja ensimmäisen kerran

Tähdissä räjähti vahinkolaukaus
Tähtipölystä kiemurteli ihminen,
eikä varmaan ikinä ymmärtänyt
jos syntyi

EROTIIKKA

Ikiaikaisia saloja,
laulujen lauluja
liekö lippaassa Pandoran
voidetta Babylonian,
vai vettä neitsyen
serafisiipien pehmeiden

Tuli kupeiden,
palo suudelmien
Sormet hapuilevat kiihkeiden
Onko siunaus vai synti?


Kuvaaja: Marco Baron

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Sillä kuolema tulee nyt

Asioita, joita en voi enää tehdä: 

- Valvoa salaa, vaikka on käsketty nukkumaan
- Juoda laivaterminaalissa colaa lasipullosta kahdella ohuella väripillillä
- Tilata mustavalkoisia taustakuvia kännykkään Karvinen -lehden takakannesta
- Nukahtaa Lasse Lehtisen juontaman Haluatko miljonääriksi -ohjelman jälkeen
- Herätä katsomaan ruotsiksi dubattua Sailor Moonia SubTV:ltä
- Pelätä, että maailma loppuu, koska olen unohtanut tehdä kotitehtäväni
- Käydä Kampin Blippossa
- Mennä äidin kanssa vuokraamaan kauhuelokuvia, joiden katsomiseen ikäni ei riitä, mutta kaupan omistaja ei oikeastaan välitä mikä ikäraja videokasetin takakannessa lukee ja vuokraa kuitenkin



- Ylpeillä sillä, että minulla ei ole kotiintuloaikoja
- Sukeltaa vastapestyjen ja ulkona tuuletettujen petivaatteiden sekaan äidin sängylle ja tuntea itseni pieneksi niiden alla
- Pelätä, että lankapuhelimen toisessa päässä vastaa joku muu kuin kaverini
- Katsoa kasetilta nauhoitettuja vuoden 2002 euroviisuja ja piirtää niiden aikana ainakin kolmekymmentä piirrosta
- Pelata ensimmäistä Simsiä ja kaikkia sen lisäosia seitsemän tuntia putkeen
- Haistaa miltä Malice Mizerin Bara no Seidoun kirjanen tuoksui heti muovien avaamisen jälkeen
- Mennä ensimmäisen kerran baariin
- Piileskellä Tv-lupatarkastajia
- Innostua kesälomasta
- Ajaa omaa autoa



Sitten toisaalta voin kuitenkin tehdä vaikka mitä. Varasin esimerkiksi tatuointiajan kuun lopulle ja ostin itselleni ruumisarkun, koska yksinkertaisesti voin tehdä niin. Muuttanutkin olen, Espoosta Helsinkiin. Siinä samalla leikkasin siteet ihmissuhteeseen, jossa olen voinut jo vuosia pahoin. Parisuhteesta ei kuitenkaan ole kyse. Tuntuu hyvältä. Seinäni takana asuu uusi ihana ihminen ja ilma keuhkoissani liikkuu vapaammin.



Olen myös täyttänyt aikuisuuteen kuuluvaa velvollisuuttani käydä töissä. Meillä oli Linnanmäellä IikWeek ja minä olin viikon mörkö livekauhutalossa. Kuvasin tänään kauhukotiani, jonka seinien suojassa odotellessa opin viikon aikana sen äänet ja värimaailman ulkoa.

torstai 1. syyskuuta 2016

Nyt on elokuu ja minä olen viljaa

Ei ole elokuu, mutta en luovu noin hyvästä otsikosta vain sen takia, että kiireiltäni myöhästyn blogin päivittämisessä päivällä. Kyllästyin myös oman pärstävärkkini poraavaan tuijotukseen blogin headerkuvassa, joten vaihdoin ulkoasun ilmettä. Katsotaan millaisen kuvan keksin myöhemmin väliaikaisen kuvan tilalle.

Kävimme Marcon kanssa muutama viikko sitten kuvausreissulla metsikössä. Vesi oli kylmää ja tuuli kova, mutta Army of Lovers soi. Muistan, että lapsena järveen piti päästä jo toukokuussa. Nyt tuntuu, että talviturkkia en olisi heittänyt tänä kesänä ollenkaan, ellei Marco olisi hiillostanut minua veteen. Sainkin läpikotaisen uiton, kun kelluttelukuvien otto venyi lähes tuntiin.

Kastuttuanikin odottelen seuraavia yhteisiä projektejamme.






Kuvaaja: Marco Baron / The Dark Side of Beauty Photography